Ihan hassua, että ylihuomenna on jo helmikuu. Tammikuu meni pimeydestä selviämisessä ja lisääntyvän valon oottamisessa. Kipuilua on ollut paljon. Se kasvattaa. Tai niin mie ainaki luulen.
Kalenteri alkaa täyttyä kaikenlaisista projekteista! Ihanaa! On kaikkea kivaa tekemistä tiedossa, kivojen ihmisten kanssa. =)
Hääty jopa varata ens viikonloppu kummitustytölle, ettei hujahda vaikka minne näkeminen. Toista hassukkaa on ikävä, haluaa haliterapiaa! Ja tietysti ystävä on tärkeä myös kohdata.
Tänä viikonloppuna olen viettäny mahtiaikaa ystävien kanssa, taitaa mennä koko ens viikko palautumisessa, heh. Mutta tuli kyllä tarpeeseen näkeminen, oleminen, tanssiminen, juttelu. Tätä lisää!
Viikolla loppui myös menkat, jokka tulit ekan kerran lokakuun jälkeen, joka oli edellinen kerta sitte niitten mikkä olit ennen viimeistä hoitoa...elikkäs kierto on yhä edelleen ihan sekaisin. En oikein tiä mitä tekisin asian suhteen.
Hoksasin, että pitäs vissiin varata aika myös gynelle. Sitä ei ole tullu käytyä semmosella ko on ollu koko ajan joku ronkkimassa tuota alapäätä muutenki.
Musiikkia olen kuunnellu ihan älyttömästi! Etsiny sanoista voimia ja keinoja kokea asioita ja tunteita. Toimii! Luen myös erilaisia elämänkatsomuskirjoja yms. oppaita, etsin niistä jotaki, silmät aukaisevia kohtia ja itselle sopivia ajatuksia ja suostun myös vähitellen kohtaamaan sen ikävänki asian mitä meissä jokaisessa on. Sille ei maha mitään, että ihminen on keskeneräinen, erehtyväinen, kuolevainen, onneksi meillä on kuitenki mahdollisuus oppia virheistä ja kasvaa. Mie haluan kasvaa.
Mie etsin itteäni. Tutustun itseeni ihan eri tavalla, opettelen kohtaamaan uusia pelkojani, suostun olemaan heikko ja siten vahva, yritän uskoa, että olen tarpeellinen tärkeä ihminen ja nainen. Aina ei ole kauhean helppoa uskoa sitä...
Työrintamalla on tekemistä. Välistä ahistaa, mutta sitte ko asiat sujuu on tosi mukavaa. Haasteellista hommaahan se on, mutta myös palkitsevaa.
Blogeissa on tapahtunu ja on saanu lukea hienoja uutisia! Ihanaa! Molen tosi iloinen plussanneiden puolesta ja toivon sydämeni pohjasta, että asiat sujuvat hyvin! =)
LumiValkoPakkasHuurreAjatuksin
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Kuulumisia
Hei Kaikki Rakkaat.
Sydänjää tuossa kysyy, että mitä minulle kuuluu nyt. Lämmittipäs mieltä! =)
Täällähän tämä elo menee, päivä kerrallaan yhä edelleen. Surua, iloa, naurua ja itkua vuorotellen. Joulu ja uusivuosi oli aika tunnekylläisiä...yllättäen...Ko sitä aatteli vuosi sitte, että ens vuona tähän aikaan meitä ehkä on jo kolme, sitte mietin, että olen ainaski raskaana, no jos ei muuta niin ainaki oma talo..yms. No ei ole mitään nuista.
On vain mie ja minun pieni pää täynnä isoja ajatuksia ja mietteitä.
Minun mielikuvitus ei ole menny minnekkään, son ehkä saanu jopa isommat sfäärit, heh.
Exän kans on tosi hyvät välit ja me ollaan lähes päivittäin tekemisissä, jutellaan paljon ja on pohdittu tätä elämää. Mehän ei olla siis lyöty ovia lukkoon ja oikeasti voi olla mahdollista, että palataan takaisin yhteen. Mutta se vaatii ihan hirveästi työtä meiltä molemmilta.
Tänään viimein sanoin ihan suoraan mitä tekoja hältä ootan, jos meinaa saman katon alle vielä päästä. En ala niitä tässä selitteleen, mutta isoista asioista on kyse.
Toinen iso juttu on se, että kerroin olevani valmis luopumaan äitiydestä hänen takiaan jos asioiden on tarkoitus mennä niin. Ja sanoin sen olevan todella iso asia!
Mie en enää pysty lähteen hoitoihin, minun pää hajoaa niissä. Jos minusta ei ole tarkoitus tulla äitiä, niin ei sitte. Tämän asian myöntäminen ittelle on ollu tosi vaikeaa vaikka samalla ihan helppoa...huh huh.
Rankka syksy ja alkutalvi on siis ollut ja toivon, että tämä uusi vuosi jotenki selvittää asioita ja tuo vastauksia moneen kysymykseen. Tietysti se häätyy itse myös toimia, eikä vain odottaa, mutta olen huomannu, että aika tekee myös tehtävänsä.
Vaikka välistä on tosi synkkää niin on pakko luottaa ja uskoa, että jossain on valoa ja toivoa! Jos ei muuta niin sen olen oppinu lapsettomuudentiellä.
Mie kävin muuten pari päivää sitte kurkkimassa blogeja...itkin ja luin..en pystyny mitään kommentoimaan ko olin niin tunteiden vallassa, mutta mielessä oletta ollu.
Kävi mielessä josko alkasin tänne nyt kirjottamaan päänsisäistä surinaa pois...
Sydänjää tuossa kysyy, että mitä minulle kuuluu nyt. Lämmittipäs mieltä! =)
Täällähän tämä elo menee, päivä kerrallaan yhä edelleen. Surua, iloa, naurua ja itkua vuorotellen. Joulu ja uusivuosi oli aika tunnekylläisiä...yllättäen...Ko sitä aatteli vuosi sitte, että ens vuona tähän aikaan meitä ehkä on jo kolme, sitte mietin, että olen ainaski raskaana, no jos ei muuta niin ainaki oma talo..yms. No ei ole mitään nuista.
On vain mie ja minun pieni pää täynnä isoja ajatuksia ja mietteitä.
Minun mielikuvitus ei ole menny minnekkään, son ehkä saanu jopa isommat sfäärit, heh.
Exän kans on tosi hyvät välit ja me ollaan lähes päivittäin tekemisissä, jutellaan paljon ja on pohdittu tätä elämää. Mehän ei olla siis lyöty ovia lukkoon ja oikeasti voi olla mahdollista, että palataan takaisin yhteen. Mutta se vaatii ihan hirveästi työtä meiltä molemmilta.
Tänään viimein sanoin ihan suoraan mitä tekoja hältä ootan, jos meinaa saman katon alle vielä päästä. En ala niitä tässä selitteleen, mutta isoista asioista on kyse.
Toinen iso juttu on se, että kerroin olevani valmis luopumaan äitiydestä hänen takiaan jos asioiden on tarkoitus mennä niin. Ja sanoin sen olevan todella iso asia!
Mie en enää pysty lähteen hoitoihin, minun pää hajoaa niissä. Jos minusta ei ole tarkoitus tulla äitiä, niin ei sitte. Tämän asian myöntäminen ittelle on ollu tosi vaikeaa vaikka samalla ihan helppoa...huh huh.
Rankka syksy ja alkutalvi on siis ollut ja toivon, että tämä uusi vuosi jotenki selvittää asioita ja tuo vastauksia moneen kysymykseen. Tietysti se häätyy itse myös toimia, eikä vain odottaa, mutta olen huomannu, että aika tekee myös tehtävänsä.
Vaikka välistä on tosi synkkää niin on pakko luottaa ja uskoa, että jossain on valoa ja toivoa! Jos ei muuta niin sen olen oppinu lapsettomuudentiellä.
Mie kävin muuten pari päivää sitte kurkkimassa blogeja...itkin ja luin..en pystyny mitään kommentoimaan ko olin niin tunteiden vallassa, mutta mielessä oletta ollu.
Kävi mielessä josko alkasin tänne nyt kirjottamaan päänsisäistä surinaa pois...
tiistai 5. lokakuuta 2010
Loppu
Elämä on kummallista. Voi selvitä todella vaikeista asioista ja tuntea itsensä voittajaksi ja ylpeäksi. Met selvisimmä lapsettomuudesta, met osasimma käsitellä sen.
Muuten elämästä met emmä selvinny. Meille tuli ero. Päätös oli minun, mie en ole ollu onnellinen tässä suhteessa enää pitkään, pitkään aikaan.
Nyt ko kirjotan tätä tänne, missä lapsettomuus on ollut vallitseva asia huomaan, että olen varmaan jollain tavalla paennut suhteen asioita lapsiasiaan.
Aikamoinen huomio just nyt klo 06.35.
Mutta mie voin sanoa oikeasti, että lapsettomuus ei ole syy meän eroon. Sen syy on jossain syvemmällä, meissä, minussa ja hänessä yhessä ja erikseen.
Kyllä minua pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta mulla on toivoa ja uskoa siihen.
Mie kiitän teitä kaikkia jotka oletta minua tukenu tänä aikana ko olen blogia pitäny. Mie toivon teile kaikile ihan äärettömän paljon kaikkea hyvää elämään. Luultavasti käyn kurkkimassa teitä ja iloitsemassa oikeasti onnestanne. Kiitos. ♥
Muuten elämästä met emmä selvinny. Meille tuli ero. Päätös oli minun, mie en ole ollu onnellinen tässä suhteessa enää pitkään, pitkään aikaan.
Nyt ko kirjotan tätä tänne, missä lapsettomuus on ollut vallitseva asia huomaan, että olen varmaan jollain tavalla paennut suhteen asioita lapsiasiaan.
Aikamoinen huomio just nyt klo 06.35.
Mutta mie voin sanoa oikeasti, että lapsettomuus ei ole syy meän eroon. Sen syy on jossain syvemmällä, meissä, minussa ja hänessä yhessä ja erikseen.
Kyllä minua pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta mulla on toivoa ja uskoa siihen.
Mie kiitän teitä kaikkia jotka oletta minua tukenu tänä aikana ko olen blogia pitäny. Mie toivon teile kaikile ihan äärettömän paljon kaikkea hyvää elämään. Luultavasti käyn kurkkimassa teitä ja iloitsemassa oikeasti onnestanne. Kiitos. ♥
maanantai 6. syyskuuta 2010
Kp100
Tuommosen hoksasin ko kalenteria laavasin...Ihan mielekästä olla ilman menkkoja, mutta vois olla vähän toinen syy ko joku hormoonihäiriö. Huh huh!
maanantai 30. elokuuta 2010
Päätöksiä
Tuntuu niin hullulta, että tosi moni on plussannu! Vähän sama ko tuolla erään toisen tyypin blogissa..ei oikein uskalla käydä ees lukemassa. Pienen pistoksen jälkeen, olen kuitenki tosi iloinen heidän puolestaan! He ovat odottaneet pitkään ja viimein se toivottavasti palkitaan.
Tässä plussatuulessa tuntuuki oma päätös aika oudolta...
Met taijama olla aikamoisia jahkaajia tai jotain. Mutta taas tehtiin päätös, että ei aleta millekkään. Tai siis, met oottelemma kuukautisten alkamista emmäkä ala niitä hormonaalisesti tekeen. Minua ahistaa ajatus ylimääräsistä kemikaaleista kropassa! Mieski oli sitä mieltä, että on se kyllä jos nekki häätyy jollain lääkkeillä saada aikaseksi!?
Mie olen hommannu muutaman rentoutus cd:n ja piikkimattohan mulla jo on, myös kehon puhdistuskuuri on meneillään. Mie haluan löytää minun kropan ja sen miten se toimii! Ja sen miten mieli on siihen liitoksissa.
Yksi syy päätökseen on myös tietysti tämä uusi työ! Mie en halua montaa stressiä päällekkäin...pelottaa ajatus siitä, että työasiat sais hoidot epäonnistuun.
En tiä...Huono omatuntoki on näistä päätöksistä, mutta saavathan kaikki muutki päättää koska lapsensa laittavat alulle! Ja siis meiläki saattaa mennä niin, että joululta ollaan jo hommissa...
Ja sitte, mie en oikein jaksa sitä, että minun päivät täyttää pelkkä lapsenteko tai ajatukset siitä! Eläminen meinaa unohtua ko kokoajan pähkäilee näitä juttuja!
Hitto ko sitä on välistä niin hukassa!
Tässä plussatuulessa tuntuuki oma päätös aika oudolta...
Met taijama olla aikamoisia jahkaajia tai jotain. Mutta taas tehtiin päätös, että ei aleta millekkään. Tai siis, met oottelemma kuukautisten alkamista emmäkä ala niitä hormonaalisesti tekeen. Minua ahistaa ajatus ylimääräsistä kemikaaleista kropassa! Mieski oli sitä mieltä, että on se kyllä jos nekki häätyy jollain lääkkeillä saada aikaseksi!?
Mie olen hommannu muutaman rentoutus cd:n ja piikkimattohan mulla jo on, myös kehon puhdistuskuuri on meneillään. Mie haluan löytää minun kropan ja sen miten se toimii! Ja sen miten mieli on siihen liitoksissa.
Yksi syy päätökseen on myös tietysti tämä uusi työ! Mie en halua montaa stressiä päällekkäin...pelottaa ajatus siitä, että työasiat sais hoidot epäonnistuun.
En tiä...Huono omatuntoki on näistä päätöksistä, mutta saavathan kaikki muutki päättää koska lapsensa laittavat alulle! Ja siis meiläki saattaa mennä niin, että joululta ollaan jo hommissa...
Ja sitte, mie en oikein jaksa sitä, että minun päivät täyttää pelkkä lapsenteko tai ajatukset siitä! Eläminen meinaa unohtua ko kokoajan pähkäilee näitä juttuja!
Hitto ko sitä on välistä niin hukassa!
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Hajatuksia
Aika ihana huomata, että minua on kaivattu! Kiitos! =)
Mie olen pitäny vähän pakosta ja vapaaehtosestikki lommaa blogista. Alko oikeasti voimat oleen niin hukassa tuossa alkukuusta ja sitte tuli erinäisiä uutisia, niin jalat menit alta.
Vauvauutisia tietty...mutta niistä on selvitty ja onnellinen olen kaikkien puolesta! =) Tärkeysystävällekki tulee vauva! ♥
Siitä omasta lomasta ei tullu tietekkään mitään! Mie olen paiskinu töitä koko ajan.
Sitte mie olen vähän myös jännänny työhommit kansen ja...mie sain vakityöpaikan! =)
Koko kuukausi on myös mennyt raskaan, mutta niin ihanan harrastuksen parissa! Ensi-ilta tuli ja meni loistavasti ja kaikki muutki esitykset on menny tosi hyvin! Pari vetoa on ollu aivan loistavia, ettei itku ole ollu itteläkkään kaukana...katsomossa on kyllä oltu tippa linssissä. =) Nyt pieni tauko ja sitte syyskuussa viimiset esitykset.
Kuukautisia ei ole kuulunu, se on ahistanu ihan kympillä! Mutta päätin, että en soita sairaalaan aikaa. Mie en haluais mitään hormoneja niitten alkamiseen. Ja jotenki tuntu, että ei ole ollu aikaakaan lähteä sinne ja ko työt alkaa niin ei olis oikein aikaa siellä rampata.
Mutta vasta ko kävin vessassa niin hiukan punersi...nyt yritän ottaa rennosti ja toivon, että alkavat. Ehkä kroppa on tienny, että häätyy antaa tämä kuukausi painaa täysiä, ja lievien stressitekijöiden lauettua antaa ittellensä aikaa toimia. Saa nähä jäämme odottamaan...
Oyssissa oltiin tosi ymmärtäväisiä ja palvelu pelasi. Käskivät tosiaanki soittaa tuohon lähisairaalaan aikaa, että saavat kattoa mikä menkoissa maksaa. Mutta sitte mie en saanu aikaseksi tehä sitä ja lopulta mie tajusin, että ei tässä oikein ole ees aikaa! Ja päätin, että en soitakkaan vaan annan vielä kropalle aikaa. Jos/kun net nyt alkavat niin olen heti yhteydessä Oyssiin ja katotaan heti uusi aikataulu hoidoille.
Vähän on semmoinen olo, että haluanko alkaa hoitoja nyt...mulla alkaa uus haasteellinen työ ja haluttas panostaa myös siihen. Poissaolot vähän hirvittää..Mutta silti haluan. Ja tiän, että mies haluaa. Ehkä mulla on taustalla myös se, että tämä on meän viiminen mahollisuus...vaatii rohkeutta ottaa se askel...
Se alko myös syksyksi...haikeutta ilmassa senki vuoksi...uudet tuulet puhaltavat elämässä...Voisko tämä ollu ihanien muutosten ruska?
Mie olen pitäny vähän pakosta ja vapaaehtosestikki lommaa blogista. Alko oikeasti voimat oleen niin hukassa tuossa alkukuusta ja sitte tuli erinäisiä uutisia, niin jalat menit alta.
Vauvauutisia tietty...mutta niistä on selvitty ja onnellinen olen kaikkien puolesta! =) Tärkeysystävällekki tulee vauva! ♥
Siitä omasta lomasta ei tullu tietekkään mitään! Mie olen paiskinu töitä koko ajan.
Sitte mie olen vähän myös jännänny työhommit kansen ja...mie sain vakityöpaikan! =)
Koko kuukausi on myös mennyt raskaan, mutta niin ihanan harrastuksen parissa! Ensi-ilta tuli ja meni loistavasti ja kaikki muutki esitykset on menny tosi hyvin! Pari vetoa on ollu aivan loistavia, ettei itku ole ollu itteläkkään kaukana...katsomossa on kyllä oltu tippa linssissä. =) Nyt pieni tauko ja sitte syyskuussa viimiset esitykset.
Kuukautisia ei ole kuulunu, se on ahistanu ihan kympillä! Mutta päätin, että en soita sairaalaan aikaa. Mie en haluais mitään hormoneja niitten alkamiseen. Ja jotenki tuntu, että ei ole ollu aikaakaan lähteä sinne ja ko työt alkaa niin ei olis oikein aikaa siellä rampata.
Mutta vasta ko kävin vessassa niin hiukan punersi...nyt yritän ottaa rennosti ja toivon, että alkavat. Ehkä kroppa on tienny, että häätyy antaa tämä kuukausi painaa täysiä, ja lievien stressitekijöiden lauettua antaa ittellensä aikaa toimia. Saa nähä jäämme odottamaan...
Oyssissa oltiin tosi ymmärtäväisiä ja palvelu pelasi. Käskivät tosiaanki soittaa tuohon lähisairaalaan aikaa, että saavat kattoa mikä menkoissa maksaa. Mutta sitte mie en saanu aikaseksi tehä sitä ja lopulta mie tajusin, että ei tässä oikein ole ees aikaa! Ja päätin, että en soitakkaan vaan annan vielä kropalle aikaa. Jos/kun net nyt alkavat niin olen heti yhteydessä Oyssiin ja katotaan heti uusi aikataulu hoidoille.
Vähän on semmoinen olo, että haluanko alkaa hoitoja nyt...mulla alkaa uus haasteellinen työ ja haluttas panostaa myös siihen. Poissaolot vähän hirvittää..Mutta silti haluan. Ja tiän, että mies haluaa. Ehkä mulla on taustalla myös se, että tämä on meän viiminen mahollisuus...vaatii rohkeutta ottaa se askel...
Se alko myös syksyksi...haikeutta ilmassa senki vuoksi...uudet tuulet puhaltavat elämässä...Voisko tämä ollu ihanien muutosten ruska?
torstai 22. heinäkuuta 2010
Voimat
Olkoon voima kanssasi!
Missäköhän se voima on?
Ei oikein ole jaksuja tehä mittään! Onneksi on ennää viikko töitä. Sitte voin olla kyllä ihan mielelläni vähän aikaa työttömänä...vaikka melkein jo tiän, että sitä luksusta ei ole tarjolla. Ei vain jaksas panostaa nyt.
Ystävä muuttaa etelään...
Menkkoja ei kuulu ei näy. Molen ihan tilt koko vaimo. Ens viikola alkaa armoton soittaminen oyssiin.
Mitäs kivaa olis tapahtunu...hmm..."Hassuja kissantassuja" ollu töissä ihanuuksia lapsukaisia ja höpötyksiä. Mies varasi tapaamisen talonrakennushommia ajatellen, hih. Ensi-ilta lähestyy, viikonloput harkkoja täynnä. Eilen kävin ystävän kanssa iltakävelyllä/hölkällä ja kesäsade yllätti meidät...tai yllätti ja yllätti..sade ei pahemmin ole yllättäny tänä kesänä.
Minun mansikkamaa on ihan liian varjosassa paikassa...ei vielä raakileen raakiletta. =(
Mutta molen jo kolmatta viikkoa ollu syömättä karkkia! Aika iso juttu! =)
Missäköhän se voima on?
Ei oikein ole jaksuja tehä mittään! Onneksi on ennää viikko töitä. Sitte voin olla kyllä ihan mielelläni vähän aikaa työttömänä...vaikka melkein jo tiän, että sitä luksusta ei ole tarjolla. Ei vain jaksas panostaa nyt.
Ystävä muuttaa etelään...
Menkkoja ei kuulu ei näy. Molen ihan tilt koko vaimo. Ens viikola alkaa armoton soittaminen oyssiin.
Mitäs kivaa olis tapahtunu...hmm..."Hassuja kissantassuja" ollu töissä ihanuuksia lapsukaisia ja höpötyksiä. Mies varasi tapaamisen talonrakennushommia ajatellen, hih. Ensi-ilta lähestyy, viikonloput harkkoja täynnä. Eilen kävin ystävän kanssa iltakävelyllä/hölkällä ja kesäsade yllätti meidät...tai yllätti ja yllätti..sade ei pahemmin ole yllättäny tänä kesänä.
Minun mansikkamaa on ihan liian varjosassa paikassa...ei vielä raakileen raakiletta. =(
Mutta molen jo kolmatta viikkoa ollu syömättä karkkia! Aika iso juttu! =)
Tilaa:
Kommentit (Atom)