Alakulo

Alakulo on ollu seuranani koko viikon. Olen itkeskelly elämää ja eloa melkein joka päivä. Mie uskon itkuun ja sen parantavaan voimaan, siihen tyhjentymiseen. Mutta sitä ei saa päästää liian pitkälle, koska sieltä tyhjästä on kauhean vaikea lähteä kokoamaan itteänsä. Toisaalta myös se, että tyhjää ittensä on hyväksi, mutta mulle liiallisen itkun tuoma tyhjyys on tosi haasteellista.

Kiitos kovasti teille jokka minua virtuaalisesti halasitta ja annoitta pienen ajatuksen!

Mie yritän nyt tämän pimenevän syksyn keskellä löytää ittestäni ja elämästäni taas net voimavarat mitä on. Selvittelen keskeneräisiä asioita ja kokkeilen saattaa kaiken taas raiteilleen. Mutta tämä synkkyys oli taas hyvä muistutus omasta heikkoudesta ja siitä miten hienonhieno se raja on...
Haikaranpelättämellä oli SWOT-analyysi blogissaan ja mietin tosisti jos semmosen tekis, vois antaa vähän perspektiiviä.

Mie suren tätä eloa varmaan tässä vähän aikaa, mutta en anna periksi. Mie en halua vaipua ihan kokonaan jonnekki..

Täälä netissä pyörimistä yritän nyt vähentää, siis kokonaisuudessaan. Tässä koneela tullee oltua ihan liian paljon ja sitte aika kuluu ja hupsheijakkaa häätyy laittaa jo nukkuun. Ja taas ei saanu mittään aikaseksi. Tämä niin turruttaa ja mie luulen, että seki kyllä edesauttaa ahistusta. Blogia en aio tietenkään unohtaa tai muita bloggaajia! Yritän priorisoida!

Tänään lähen kuntonyrkkeilyyn mättään elämää turpaan! Hiivatti mulle ei taas ryppyillä, molen vahva ja meinaan selvitä!