Päätös

Mie sain eilen illalla vihdoin ja viimein täytettyä ja laitettua kuoreen hoitojen seurantalomakkeet..kaikilta nuilta hoitokerroilta..mie en vain ole saattanu niitä täyttää ja laittaa sairaalalle. Son jotenki niin pysyvää ko on paperilla. Sitte mie löysin kalenterin välistä tuon viimisimmän siirron ultrakuvan...ja itkuolo tuli. =(
Menkat tekee tuloaan, niin on hormoonitoiminta taas vähän hulinoissa...

Tänään sitten pääsin soittoaikana läpi sairaalalle ja sain kerrottua alkukesän epäonnistumisen ja sen, että met olema päättäny yrittää vielä. Se onnistu, met olema nyt jonossa ja sitte ens vuoden kevättalvesta varmaan katellaan taas. Julkisella puolen on tämä jonottamisen tuska, mutta mulle se antaa myös voimia. On aikaa ajatella ja tehä kaikkea muuta, saa aivot ja mieli levätä.

Ystävälle laitoin tekstaria illala ko tartti vähän purkaa ikävää, ja tuli ihana viesti takasin! Se anto voimia ja jaksuja. Onneksi hän on olemassa. Onneksi heitä on monta, voi kertoa sille tyypille kelle haluaa, mikä tuntuu parhaimmalta. Ja kaikila heilä on oma merkityksensä ja tärkeytensä! =)

Vähän semmoinen haikeusolo on vieläki ja varmaan ko menkat alkaa niin v*tuttaa ankarasti, mutta siitä taas selvitään ja kuljetaan elämässä eteenpäin. Tämä on tätä ylä- ja alamäkeä...

Olisinkhaan mie nyt niin reipas ja polkasisin pyörälä postiin ja veisin tuon kuoren jatkamaan matkaansa...oikeasti sinne sairaalalle, kirjoitten ja kansitten välhiin...
Samala vois ostaa jätskin näin kauniin päivän kunniaksi!