Kevät

Siitä on pitkä aika ko olen viimeksi kirjottanu tänne. En vain ole saanut aikaiseksi, tunteet on hyökyneet, vyöryneet, vieneet mennessään ja hukuttaneet epätietoisuuteen, pelkoon, ikävään, sekasotkuun...Elämä on ollu tosi vaikeaa, olen tehny virheitä ja saan elää niiden kanssa nyt loppuikäni. Ja samalla olen eläny omaa elämääni!

Mutta nyt on kevät ja aurinko paistaa...ja elämä hymyilee! Mie elän pitkästä aikaa täysillä ja tunnen, uskallan luottaa, kokea ja rakastaa! Mie alan pikku hiljaa löytymään kaiken sen painavan alta, pelot alkaa hälveneen, Pimeintä on juuri ennen auringonnousua. Ja nyt aurinko on noussut!

Sä saat mun salaisen voiman
Nyt heräämään enää
En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata

Kuuletko kun veden alla mä
Huudan ääneen sen kaiken
Ihanan, vapauttavan
Janottavan, kiperän
Pelottavan, uuden
Siinä sun äänes mua rauhoittaa

Mie en ossaa sanoa muuta. Mulla on hirveän hyvä olla. =)

Tunteet

Minun tunteet heittelee laidasta laitaan.

Just nyt kyyneleet valuvat Sydänjään ja Annan surun ja epätietoisuuden vuoksi. Se on niin väärin! Niin ei saa tapahtua. Mie olen lähettäny enkeleitä heitä kantamaan.

Mie olen muutenki tosi tunteellisena. Olen vähän kipeänä niin kaikki tuntuu paljon isommalta ja musertavammalta. Ikävä on kova. Mulla on ikävä yhteistä kotia, yhteistä elämää, yhteisiä unelmia ja toiveita, ikävä sitä kaikkea ihanaa, läheisyyttä, suukkoja, halauksia jopa erimielisyyksiä. Mie kaipaan kosketusta, sitä miten tuntee toisen lähellä ja saa siitä omalle itselle piirteet. Tuntee itsensä kokonaiseksi, ehyeksi.

Kävin eilen saunassa ja tein jo rutiiniksi muodostuneen kuivakuorinnan. Ystäväni puhui kosketuksen tärkeydestä ja olen kyllä huomannut sen. Mie tarvin kosketusta, siksi kosken itseäni karheilla hanskoilla löylyn lämmössä ja annan sitten virtaavan veden lempeästi ja pehmeästi puhdistaa kehoni ja samalla kai sieluni.
Ainoa ongelma on se, että en halua kuluttaa ylettömästi vettä, koska siitä tulee huono omatunto. Nyt on siis mietinnässä muita keinoja tuntea.

Villasukat lämmittävät joka päivä. Mulla on monet ja niitä käytetään eri aikoina. Yöksi on omat, ulkokenkiin omat, kylästelyyn omat ja kotoiluun omat. Ja muutamat varasukat löytyy myös..niitä häätys vain vähän parsia.
Vaatteista on tullut jonkinlainen turva. En verhoa itseäni säkkimäisiin tekeleisiin, vaan pikemminki aika ihonmyötäisiin. Neki varmaan omalla tavallaan pitävät kehon kokonaisena..ettei se pääse haihtumaan ja sulautumaan ympäröivään maailmaan.

Mie olen. Mie en ole katoamassa. Vaikka välistä siltä tuntuuki.

Sitten kun tunnen toisin, tunnen täysillä. Jokainen kosketus menee syvälle ihon alle, saan siitä energiaa ja voimaa jaksaa. Kun saan nauraa tärkeiden ihmisten kanssa, imen positiivisuutta ja huomaan sitä myös minussa jo olevan. Ilo pulppuaa minusta kun on sen hetki ja kai sen hetki on koko ajan lisääntymässä. Tai ainaki toive ilosta ja onnesta. Siitä, että ehkä joskus se on minussa koko ajan, niin kuin oli joskus ennen, ennen kaikkea musertavaa.

Mie selviän. Mie opin tuntemaan itseni ja elämään itseni kanssa yksin ja sitten voin elää jonkun toisen kanssa yhdessä. Kun on oikea aika.

Kuunvaihde

Ihan hassua, että ylihuomenna on jo helmikuu. Tammikuu meni pimeydestä selviämisessä ja lisääntyvän valon oottamisessa. Kipuilua on ollut paljon. Se kasvattaa. Tai niin mie ainaki luulen.

Kalenteri alkaa täyttyä kaikenlaisista projekteista! Ihanaa! On kaikkea kivaa tekemistä tiedossa, kivojen ihmisten kanssa. =)
Hääty jopa varata ens viikonloppu kummitustytölle, ettei hujahda vaikka minne näkeminen. Toista hassukkaa on ikävä, haluaa haliterapiaa! Ja tietysti ystävä on tärkeä myös kohdata.

Tänä viikonloppuna olen viettäny mahtiaikaa ystävien kanssa, taitaa mennä koko ens viikko palautumisessa, heh. Mutta tuli kyllä tarpeeseen näkeminen, oleminen, tanssiminen, juttelu. Tätä lisää!

Viikolla loppui myös menkat, jokka tulit ekan kerran lokakuun jälkeen, joka oli edellinen kerta sitte niitten mikkä olit ennen viimeistä hoitoa...elikkäs kierto on yhä edelleen ihan sekaisin. En oikein tiä mitä tekisin asian suhteen.
Hoksasin, että pitäs vissiin varata aika myös gynelle. Sitä ei ole tullu käytyä semmosella ko on ollu koko ajan joku ronkkimassa tuota alapäätä muutenki.

Musiikkia olen kuunnellu ihan älyttömästi! Etsiny sanoista voimia ja keinoja kokea asioita ja tunteita. Toimii! Luen myös erilaisia elämänkatsomuskirjoja yms. oppaita, etsin niistä jotaki, silmät aukaisevia kohtia ja itselle sopivia ajatuksia ja suostun myös vähitellen kohtaamaan sen ikävänki asian mitä meissä jokaisessa on. Sille ei maha mitään, että ihminen on keskeneräinen, erehtyväinen, kuolevainen, onneksi meillä on kuitenki mahdollisuus oppia virheistä ja kasvaa. Mie haluan kasvaa.
Mie etsin itteäni. Tutustun itseeni ihan eri tavalla, opettelen kohtaamaan uusia pelkojani, suostun olemaan heikko ja siten vahva, yritän uskoa, että olen tarpeellinen tärkeä ihminen ja nainen. Aina ei ole kauhean helppoa uskoa sitä...

Työrintamalla on tekemistä. Välistä ahistaa, mutta sitte ko asiat sujuu on tosi mukavaa. Haasteellista hommaahan se on, mutta myös palkitsevaa.

Blogeissa on tapahtunu ja on saanu lukea hienoja uutisia! Ihanaa! Molen tosi iloinen plussanneiden puolesta ja toivon sydämeni pohjasta, että asiat sujuvat hyvin! =)

LumiValkoPakkasHuurreAjatuksin

Kuulumisia

Hei Kaikki Rakkaat.
Sydänjää tuossa kysyy, että mitä minulle kuuluu nyt. Lämmittipäs mieltä! =)

Täällähän tämä elo menee, päivä kerrallaan yhä edelleen. Surua, iloa, naurua ja itkua vuorotellen. Joulu ja uusivuosi oli aika tunnekylläisiä...yllättäen...Ko sitä aatteli vuosi sitte, että ens vuona tähän aikaan meitä ehkä on jo kolme, sitte mietin, että olen ainaski raskaana, no jos ei muuta niin ainaki oma talo..yms. No ei ole mitään nuista.
On vain mie ja minun pieni pää täynnä isoja ajatuksia ja mietteitä.
Minun mielikuvitus ei ole menny minnekkään, son ehkä saanu jopa isommat sfäärit, heh.

Exän kans on tosi hyvät välit ja me ollaan lähes päivittäin tekemisissä, jutellaan paljon ja on pohdittu tätä elämää. Mehän ei olla siis lyöty ovia lukkoon ja oikeasti voi olla mahdollista, että palataan takaisin yhteen. Mutta se vaatii ihan hirveästi työtä meiltä molemmilta.
Tänään viimein sanoin ihan suoraan mitä tekoja hältä ootan, jos meinaa saman katon alle vielä päästä. En ala niitä tässä selitteleen, mutta isoista asioista on kyse.

Toinen iso juttu on se, että kerroin olevani valmis luopumaan äitiydestä hänen takiaan jos asioiden on tarkoitus mennä niin. Ja sanoin sen olevan todella iso asia!
Mie en enää pysty lähteen hoitoihin, minun pää hajoaa niissä. Jos minusta ei ole tarkoitus tulla äitiä, niin ei sitte. Tämän asian myöntäminen ittelle on ollu tosi vaikeaa vaikka samalla ihan helppoa...huh huh.

Rankka syksy ja alkutalvi on siis ollut ja toivon, että tämä uusi vuosi jotenki selvittää asioita ja tuo vastauksia moneen kysymykseen. Tietysti se häätyy itse myös toimia, eikä vain odottaa, mutta olen huomannu, että aika tekee myös tehtävänsä.
Vaikka välistä on tosi synkkää niin on pakko luottaa ja uskoa, että jossain on valoa ja toivoa! Jos ei muuta niin sen olen oppinu lapsettomuudentiellä.

Mie kävin muuten pari päivää sitte kurkkimassa blogeja...itkin ja luin..en pystyny mitään kommentoimaan ko olin niin tunteiden vallassa, mutta mielessä oletta ollu.

Kävi mielessä josko alkasin tänne nyt kirjottamaan päänsisäistä surinaa pois...

Loppu

Elämä on kummallista. Voi selvitä todella vaikeista asioista ja tuntea itsensä voittajaksi ja ylpeäksi. Met selvisimmä lapsettomuudesta, met osasimma käsitellä sen.

Muuten elämästä met emmä selvinny. Meille tuli ero. Päätös oli minun, mie en ole ollu onnellinen tässä suhteessa enää pitkään, pitkään aikaan.

Nyt ko kirjotan tätä tänne, missä lapsettomuus on ollut vallitseva asia huomaan, että olen varmaan jollain tavalla paennut suhteen asioita lapsiasiaan.
Aikamoinen huomio just nyt klo 06.35.
Mutta mie voin sanoa oikeasti, että lapsettomuus ei ole syy meän eroon. Sen syy on jossain syvemmällä, meissä, minussa ja hänessä yhessä ja erikseen.

Kyllä minua pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta mulla on toivoa ja uskoa siihen.

Mie kiitän teitä kaikkia jotka oletta minua tukenu tänä aikana ko olen blogia pitäny. Mie toivon teile kaikile ihan äärettömän paljon kaikkea hyvää elämään. Luultavasti käyn kurkkimassa teitä ja iloitsemassa oikeasti onnestanne. Kiitos. ♥

Kp100

Tuommosen hoksasin ko kalenteria laavasin...Ihan mielekästä olla ilman menkkoja, mutta vois olla vähän toinen syy ko joku hormoonihäiriö. Huh huh!

Päätöksiä

Tuntuu niin hullulta, että tosi moni on plussannu! Vähän sama ko tuolla erään toisen tyypin blogissa..ei oikein uskalla käydä ees lukemassa. Pienen pistoksen jälkeen, olen kuitenki tosi iloinen heidän puolestaan! He ovat odottaneet pitkään ja viimein se toivottavasti palkitaan.
Tässä plussatuulessa tuntuuki oma päätös aika oudolta...

Met taijama olla aikamoisia jahkaajia tai jotain. Mutta taas tehtiin päätös, että ei aleta millekkään. Tai siis, met oottelemma kuukautisten alkamista emmäkä ala niitä hormonaalisesti tekeen. Minua ahistaa ajatus ylimääräsistä kemikaaleista kropassa! Mieski oli sitä mieltä, että on se kyllä jos nekki häätyy jollain lääkkeillä saada aikaseksi!?

Mie olen hommannu muutaman rentoutus cd:n ja piikkimattohan mulla jo on, myös kehon puhdistuskuuri on meneillään. Mie haluan löytää minun kropan ja sen miten se toimii! Ja sen miten mieli on siihen liitoksissa.

Yksi syy päätökseen on myös tietysti tämä uusi työ! Mie en halua montaa stressiä päällekkäin...pelottaa ajatus siitä, että työasiat sais hoidot epäonnistuun.

En tiä...Huono omatuntoki on näistä päätöksistä, mutta saavathan kaikki muutki päättää koska lapsensa laittavat alulle! Ja siis meiläki saattaa mennä niin, että joululta ollaan jo hommissa...
Ja sitte, mie en oikein jaksa sitä, että minun päivät täyttää pelkkä lapsenteko tai ajatukset siitä! Eläminen meinaa unohtua ko kokoajan pähkäilee näitä juttuja!
Hitto ko sitä on välistä niin hukassa!